Ramppikuume -kiertopalkinto Tampereen Tiili Teatteri-ryhmälle esityksestä Minä olin täällä

Ramppikuume – Valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät pidettiin 19.-21.4. Kankaanpäässä. Ramppikuumeen ohjelmallisen ytimen muodostaa valtakunnallinen nuorisoteatterikatselmus, jonka voittajaksi valikoitui Tampereen Tiili Teatteri esityksellään Minä olin täällä.  

Teoksen työryhmälle Jero Hellstenille, Inke Kajankille, Tatu Kivirannalle, Juho Varinille ja Jere Röyskölle luovutettiin kiertopalkinto Ramppipysti ja 1000 euron stipendi Ramppikuumeen päätöstilaisuudessa.  

Kuvassa Tampereen Tiiliteatterin Jere Röyskö, Tatu Kiviranta, Inke Kajanki, Juho Varin ja Jero Hellsten (edessä) saivat esityksellään Ramppikuume-palkinnon. KUVA: ELIAN SEPPÄLÄ

Nuorisoteatterikatselmukseen osallistui tänä vuonna kahdeksan esitystä, jota olivat nuorista koostuvan esiraadin valitsemia. Voittajaesityksen lisäksi katselmuksessa nähtiin seuraavat näytelmät: 

  • Minne juna vie? – Joensuun lukioteatteri, Joensuu  
  • Kunniagalleria – Oulun taidekoulun Taukoteatteri, Oulu  
  • Ikiminttu – Teatteri Homsantuusa, Tampere  
  • Seittemän Inttiveljestä – Kittilän Nuorisoteatteri, Kittilä  
  • Väärämieliset – Auran Nuorisoteatteri, Aura  
  • Harvat rakkauslaulut kertovat vain ystävistä – OnOKNäytellä, Jyväskylä  
  • Välähdyksiä –  Aarre Vesa, Tampere  

Päätöstilaisuudessa jaettiin myös kaksi lahjoitusstipendiä ryhmien kouluttautumiseen. Nämä 500 euron stipendit annettiin Kittilän Nuorisoteatterin Seittemän inttiveljestä ja Auran Nuorisoteatterin Väärämieliset esityksille.  

‘’Raati toivoo, että teillä on stipendien avulla mahdollista kehittää esityksiänne pidemmälle’’ kommentoi näyttelijä Mikko Penttilä, joka oli yksi katselmuksen raadin jäsen. Raatiin kuuluivat myös freelancer näytelmäkirjailija-dramaturgi Asta Honkamaa ja teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja Seppo Honkonen.  

Väärämieliset, Auran Nuorisoteatteri, Turku. KUVA: ELIAN SEPPÄLÄ
Seittemän inttiveljestä, Kittilän Nuorisoteatteri, Kittilä. KUVA: ELIAN SEPPÄLÄ

”Esityskatselmuksen taso oli tänä vuonna todella kova ja olemme todella onnellisia kaikkien ryhmien puolesta. Mukaan hakeneita ryhmiä oli taas enemmän, kuin pystymme ottamaan mukaan. Oli myös mahtavaa nähdä, että niin moni ei-esiintyvä ryhmä osallistui Ramppikuumeeseen!”, tapahtuman tuottaja Minna-Reetta Kokkaliari iloitsee.   

Päätöstilaisuudessa palkitut

Harvat rakkauslaulut kertovat vain ystävistä, OnOKnäytellä, Jyväskylä
100e:n stipendi visuaalisuudesta
kunniakirja käsikirjoituksesta: Rebekka Laihonen
Kunniakirja käsikirjoituksesta: Meeri Havumäki

Väärämieliset, Auran Nuorisoteatteri, Turku
500e:n stipendi kokoinaisuudesta, koulutukseen
Kunniakirja: näyttelijäntyöstä Ida Isotupa
Kunniakirja: näyttelijäntyöstä Sanja Hankaniemi

Välähdyksiä, Aarre Vesa, Tampere
50e:n stipendi 100 lasissa
kunniakirja valosuunnittelusta: Aarre Vesa ja Atte Aurinen

Minne juna vie?, Joensuun lukioteatteri, Joensuu
100e stipendi kollektiivinen työskentely
Kunniakirja näyttelijäntyöstä: Oona Savolainen
Kunniakirja näyttelijäntyöstä: Veikka Sivonen
Kunniakirja: näyttelijäntyöstä: Ruuti: Ira Kuosmanen

Minä olin täällä, Tampereen Tiili Teatteri, Tampere
Kiertopysti + 1000e: omavaltainen kokonaistaideteos
Kunniakirja valosuunnittelusta: Juho Varin
Kunniakirja äänisuunnittelusta: Jere Röyskö

Seittemän inttiveljestä, Kittilän Nuorisoteatteri, Kittilä
500e:n stipendi ensemble-työskentelystä kouluttautumiseen
Kunniakirja näyttelijäntyöstä: Linnea Hettula

Kunniagalleria, Oulun taidekoulu Taukoteatteri, Oulu
100e:n stipendi käsikirjoituksesta
kunniakirja: koko näyttelijätyöryhmälle näyttelijäntyöstä

Ikiminttu, Teatteri Homsantuusa, Tampere
150e:n stipendi kokonaisuudesta koko työryhmälle
kunniakirja näyttelijäntyöstä: Minttu Viitamäki

Ramppikuume – Valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät käynnistyy perjantaina 19.4.2024

Tulevana viikonloppuna Kankaanpäähän kokoontuu noin 140 teatterinuorta ohjaajineen kun vietetään jälleen valtakunnallista nuorisoteatteritapahtumaa Ramppikuumetta. Tänä vuonna nuorisoteatterin esityskatselmukseen on valittu kahdeksan esitystä, jotka nähdään lauantaina ja sunnuntaina.

Ramppikuume käynnistyy perjantaina 19.4.2024 eri teatterialan koulutuspajoilla.
Katselmuksen avajaiset on lauantaina 20.4.2024 klo 13.15 Liikuntakeskuksen palloiluhallilla.

Katselmuksen esityksiin voi ostaa lippuja hintaan 5€/esitys Pohjanlinnan koulun aulan infopisteeltä.
Ramppikuumeen ohjelman näet täältä.

Ramppikuume-Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät katselmuksen esitykset on valittu! 

13-20-vuotiaille nuorille suunnattu teatteritapahtuma Ramppikuume järjestetään Kankaanpäässä 19.-21.4.2024. Tapahtuman ohjelmallisen ytimen muodostavat teatterin eri osa-alueiden koulutuspajat ja esityskatselmus. Tänä vuonna katselmukseen haki yhteensä 18 esitystä, joista nuorista koostuva RamppiRaati valitsi 8 esitystä.

Ramppikuume-toimikunta vahvisti valinnat 6.3.2024, valitut esitykset ovat: 

Teatteri Tiili Tampere – Minä olin täällä  
Joensuun lukioteatteri – Minne juna vie?   
Oulun taidekoulu/ Taukoteatteri – Kunniagalleria 
Teatteri Homsantuusa – Ikiminttu  
Kittilän Nuorisoteatteri – Seittemän Inttiveljestä  
Auran Nuorisoteatteri – Väärämieliset 
OnOKnäytellä – Harvat rakkauslaulut kertovat vain ystävistä 
Aarre Vesa – Välähdyksiä 


Onneksi olkoon valituille!

Muista ilmoittautua tapahtumaan!

Ramppikuumeen ilmoittautuminen on auki 31.3.2024 asti, samalla ilmoittaudutaan myös koulutuspajoihin. Koulutuspajoihin voi tutustua verkkosivuilla täällä. Ilmoittautumislomake löytyy myös samalta sivulta.  

OFF RAMPPIKUUME – Tänä vuonna Ramppikuumeessa annetaan esityksille tilaa myös esityskatselmuksen ulkopuolella! 

Esityksen tulee olla lyhyt, maksimissaan 15 minuutin pituinen. Voit tarjota omaa esitystäsi Ramppikuumeen ilmoittautumislomakkeella 1.-31.3.2024 oman ilmoittautumisesi yhteydessä.   
Huomioi esitystä suunnitellessasi, että nämä esitykset eivät tapahdu Kankaanpääsalissa.   
Toivomme ensisijaisesti helposti liikuteltavia ja kevyttä kalustoa hyödyntäviä esityksiä. Esitys voi olla monologi, dialogi, koko ryhmän tai muutaman henkilön. Se voi olla jo valmis esitys tai tätä varten valmistettu esitys. Teatteria, sirkusta, kuunnelma, tanssia, pantomiimia, lavarunoutta, spoken word, improvisaatiota, stand upia, musiikkia, räppiä, mitä ikinä sinä/te haluatte!   

Ramppikuumeen ohjelma julkaistaan maaliskuun aikana verkkosivuilla.

Lisätietoja antaa:

Minna-Reetta Kokkaliari, Suomen Nuorisoseurat ry, 044 0591913 minna-reetta.kokkaliari@nuorisoseurat.fi

Ullamarja Kontiainen, kulttuuri- ja nuorisokoordinaattori, Kankaanpään kaupunki, 044 577 2691 
ullamarja.kontiainen@kankaanpaa.fi 

Ilmoittautuminen Ramppikuumeeseen ja koulutuspajoihin on nyt auki!

Ilmoittautuminen on auki 1.-31.3.2024. Tapahtuman ilmoittautumisen yhteydessä osallistujat ilmoittautuvat myös perjantain ja lauantain koulutuspajoihin. Tänä vuonna koulutuspajat on yksipäiväiset, eli perjantaina ja lauantaina osallistutaan eri koulutuspajoihin. Poikkeuksena Tanssia ja liikettä esittävän taiteiden teoksiin-koulutuspaja ja Esitystekniikan koulutuspaja, joissa on samat osallistujat perjantaina ja lauantaina. Viime vuoden tapaan näistä kahdesta koulutuspajasta, valmistuu lauantain avajaisiin demoesitys. Tapahtumaan ja koulutuspajoihin voi ilmoittautua, vaikka itsellä ei olisi katselmuksessa esitystä tai kuuluisi mihinkään nuorisoteatteriryhmään. 
Koulutuspajoihin voi tutustua täällä.

Ilmoittautuminen tehdään lomakkeella. Ryhmien on hyvä huomioida, että jokainen osallistuja täyttää oman ilmoittautumisensa.

OFF RAMPPIKUUME – Tänä vuonna Ramppikuumeessa annetaan esityksille tilaa myös esityskatselmuksen ulkopuolella!

Esityksen tulee olla lyhyt, maksimissaan 15 minuutin pituinen. Voit tarjota omaa esitystäsi Ramppikuumeen ilmoittautumislomakkeella 1.-31.3.2024 oman ilmoittautumisesi yhteydessä.  
Huomioi esitystä suunnitellessasi, että nämä esitykset eivät tapahdu Kankaanpääsalissa.  

Toivomme ensisijaisesti helposti liikuteltavia ja kevyttä kalustoa hyödyntäviä esityksiä. Esitys voi olla monologi, dialogi, koko ryhmän tai muutaman henkilön. Se voi olla jo valmis esitys tai tätä varten valmistettu esitys. Teatteria, sirkusta, kuunnelma, tanssia, pantomiimia, lavarunoutta, spoken word, improvisaatiota, stand upia, musiikkia, räppiä, mitä ikinä sinä/te haluatte!  

Ramppikuumeen ohjelmallisen ytimen muodostaa valtakunnallinen nuorisoteatterikatselmus  

Nuorisoteatteriryhmät saivat hakea esityksillään Ramppikuumeen esityskatselmukseen 18.2.2024 saakka ja hakemuksia tuli yhteensä hukeat 18!  Tänä vuonna katselmukseen haki moni ryhmä sekä muutamia monologiesityksiä, eri mittaisilla esityksillä. Tarjolla on monipuolisia esityksiä omista teksteistä uudelleen versioituihin klassikoihin.  Hakeneet esitykset katsoo viisi esiraatilaista eli RamppiRaati ja he tekevät esivalinnat tapahtuman katselmukseen valittavista esityksistä. RamppiRaati antaa jokaiselle katselmukseen hakeneelle ryhmälle kirjallisen palautteen ja valitut ryhmän julkistetaan maaliskuussa. 

OFF RAMPPIKUUME – Tarjoa oma lyhyt esityksesi esityskatselmuksen ulkopuoliseen ohjelmaan!

Onko sinulla, kaveriporukallasi tai ryhmälläsi lyhyt esitys minkä haluaisit muiden
näkevän, kuulevan, kokevan? Oletko paras soittamaan kitaralla jonotusmusiikkia? Haluatko vetää yhteislaulua Pohjanlinnan koulun aulassa tai heittäytyä tanssiin esitykseen pääsyä odotellessa?
Haluatteko esittää performanssin Kankaanpään torilla tai Pohjanlinnan koulun
ruokalassa? Onko sinulla tai ryhmälläsi täydellinen lyhyt esitys iltaohjelmaan?
Oletteko aina halunneet esittää kohtauksen näytelmästänne tai improvisoida
esityksen? Millainen olisi täydellinen lauantaiaamun herätys Ramppikuumeessa tai
mitä hiljaisessa yöesityksessä voisi tapahtua? Heräsikö sinulle idea?

Kuva: Elian Seppälä


Tänä vuonna Ramppikuumeessa annetaan esityksille tilaa myös esityskatselmuksen
ulkopuolella!

Esityksen tulee olla lyhyt, maksimissaan 15 minuutin pituinen. Voit tarjota omaa esitystäsi Ramppikuumeen ilmoittautumislomakkeella 1.-31.3.2024 oman ilmoittautumisesi yhteydessä.
Huomioi esitystä suunnitellessasi, että nämä esitykset eivät tapahdu Kankaanpääsalissa.
Toivomme ensisijaisesti helposti liikuteltavia ja kevyttä kalustoa hyödyntäviä esityksiä!
Esitys voi olla monologi, dialogi, koko ryhmän tai muutaman henkilön. Se voi olla jo
valmis esitys tai tätä varten valmistettu esitys. Teatteria, sirkusta, kuunnelma,
tanssia, pantomiimia, lavarunoutta, spoken word, improvisaatiota, stand upia,
musiikkia, räppiä, mitä ikinä sinä/te haluatte!

Ramppikuumeen esityskatselmuksen hakuaika on päättynyt

Nuorisoteatteriryhmät saivat lähettää hakemuksia Ramppikuumeen esityskatselmukseen 18.2.2024 saakka ja hakemuksia tuli yhteensä 18.

Tänä vuonna katselmukseen haki moni ryhmä sekä muutamia monologiesityksiä, eri mittaisilla esityksillä.
Tarjolla on monipuolisia esityksiä omista teksteistä uudelleen versioituihin klassikoihin.

Hakeneet esitykset katsoo viisi esiraatilaista eli RamppiRaati ja he tekevät esivalinnat tapahtuman katselmukseen valittavista esityksistä.

Jokaiselle hakeneelle ryhmälle annetaan kirjallinen palaute ja valitut ryhmän julkistetaan maaliskuussa.
Kiitos jokaiselle hakeneelle ryhmälle ja esiintyjälle!

Katselmusraati vuonna 2024 on nyt julkistettu!

Ramppikuumeen esityskatselmusta seuraa kolmesta teatterin ammattilaisesta koostuva katselmusraati, joka antaa esiintyville ryhmille eteenpäin vievää palautetta suullisesti ja kirjallisesti.

Aikaisemmin katselmusraadista on julkistettu teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja Seppo Honkonen ja freelancer näytelmäkirjailija-dramaturgi Asta Honkamaa.

Mikko Penttilä (s.1987) on valmistunut Taideyliopiston teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi 2014 ja työskennellyt sen jälkeen laajasti teattereissa mm. Kokkolan kaupunginteatteri, Helsingin kaupunginteatteri, Ryhmäteatteri. Penttilä on improvisaatio teatteri Stella Polaris jäsen vuodesta 2016 ja toimii tällä hetkellä myös teatterin taiteellisena johtajana. Penttilän on voinut nähdä myös elokuvissa Ohjus, Huonot Naiset, Peruna ja Supermarsu 2. Sekä tv-ohjelmissa Rehtori, Jättekiva, Putous kaudet 8-11, Joulukalenteri: Tonttuakatemia ja Älä jäädy. 

Mikko Penttilä

”Nuorisoteatteri on valtavan hienoa ja kiinnostavaa, suurin osa meistä alalla olevista ihmisistä on kulkenut tien rakkaan harrastuksen kautta ammattilaisuuteen. Odotan näkeväni innostuneita esiintyjiä, innovatiivisia esityksiä ja tulevaisuuden kollegoita. ”


 

Haluatko olla tekemässä Ramppikuumetta? Hae mukaan talkoolaiseksi! 

Ramppikuume –Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät järjestetään 19.-21.4.2024 Kankaanpäässä. Tapahtuma on suunnattu 13-20-vuotiaille teatteria harrastaville ja siitä kiinnostuneille nuorille. Ohjelmassa on muun muassa erilaisia teatterialan koulutuspajoja, nuorisoteatterien esityskatselmus sekä muuta ohjelmaa.  

Ramppikuume hakee nyt nuoria talkoolaisia tekemään tapahtumaa. Työtehtäviä on useita ja haku niihin tapahtuu lomakkeella 1.-18.2.2024. Tehtäviä on rajoitettu määrä, joten jos hakijoita on useita, valitaan talkoolaiset tehtäviin hakemuksen perusteella. Talkoolaisten tulee huomioida, että talkoolaisille pidetään infotilaisuus keskiviikkona 3.3. klo 17.00 Teamsissa. 

Korvauksena talkoolaiset saavat majoituksen koulumajoituksessa sekä ruokailut koululla. Lisäksi he pääsevät katsomaan esityskatselmuksia sekä osallistumaan muuhun ohjelmaan työvuorojen ja työtehtävien mukaan.   

Tehtävät Ramppikuumeessa 

Sosiaalisen median sisällöntuottaja 

Sosiaalisen median sisällöntuottajat lisäävät Ramppikuumeen someen tapahtuman tunnelmaa seuraajille. Toiveena on, että sosiaalisen median tekeminen on talkoolaiselle tuttua. 

Valokuvaaja 

Valokuvaajan tehtävänä on kuvata tapahtuman yleistä tunnelmaa, koulutuspajoja, esityksiä sekä muuta ohjelmaa. Toiveena on, että valokuvaaminen ja esitysten kuvaaminen on tuttua esimerkiksi harrastuksen kautta. Talkoolaisella tulee olla oma järjestelmäkamera tai mahdollisuus saada lainaan tapahtuman ajaksi.  

Roudaus 

Haluatko päästä kasaamaan ja purkamaan esityksiä? Roudauksessa autetaan esittävää ryhmää kantamaan tarvittavia lavasteita ja esineitä lavalle ennen esitystä ja pois lavalta heti esityksen jälkeen. Roudausta tekevät voivat toimia myös muissa tehtävissä tapahtumassa. 

Juontaminen ja löylytys  

Juontajien ja löylyttäjien tehtävänä on pitää yllä hyvää tunnelmaa, viedä ohjelmaa eteenpäin ja löylytyksessä ottaa vastaan yleisökysymyksiä. Juontajat ja löylyttäjät toimivat pareittain.  

Ramppioppaat: Infopiste ja opastus tiloissa  

Ramppioppaat toimivat tapahtuman infopisteellä sekä opastavat tiloissa.  

Yhdenvertaisuusagentti 

Tapahtuman yhdenvertaisuusagentit kiertävät tapahtumassa. YV-agenteille voidaan tulla juttelemaan niitä näitä ja myös kertomaan, mikäli kokee häirintää tai epäasiallista käytöstä tapahtumassa. YV-agenteilla on vastuuhenkilö, joka auttaa agentteja tilanteissa. 

Lisätietoja antaa tapahtuman tuottaja 

Minna-Reetta Kokkaliari 
Lounais-Suomen Nuorisoseurat
minna-reetta.kokkaliari@nuorisoseurat.fi 
0440591913 

 

Katselmusraati vuonna 2024 – Toisen katselmusraatilaisen esittely

Ramppikuumeen esityskatselmuksia seuraa kolmesta teatterin ammattilaisesta koostuva katselmusraati. Katselmuksessa esiintyneet ryhmät saavat katselmusraadilta eteenpäin ohjaavaa palautetta.

Vuoden 2024 katselmusraati julkistetaan kolmessa osassa. Ramppikuumeen toinen katselmusraatilainen on freelancer näytelmäkirjailija-dramaturgi Asta Honkamaa joka kertoo, ettei olisi koskaan löytänyt ammattiinsa ilman nuorisoteatteria.

‘’Odotan festivaalilta odottamatonta, sitä mitä en pysty kuvittelemaan. Ja herkkyyttä ja heittäytymistä.’’ 

Joulukuussa esiteltiin ensimmäinen katselmusraatilainen, teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja Seppo Honkonen. Hänestä voi lukea lisää täältä.

Katselmusraati vuonna 2024 – Ensimmäisen katselmusraatilaisen esittely! 

Teatterin iloa on jälleen tarjolla 19.-21.4.2024 Kankaanpäässä, kun RAMPPIKUUME valtakunnallinen nuorisoteatteritapahtuma järjestetään jo 27. kerran! Tapahtuma kokoaa nuorisoteatterilaisia yhteen kouluttautumaan, esiintymään, seuraamaan esityksiä sekä nauttimaan Ramppikuumeen ainutlaatuisesta tunnelmasta koko viikonlopun ajaksi. Ramppikuumeen ohjelmallinen ydin muodostuu eri teatterialan ammattilaisten ohjaamista koulutuspajoista perjantaina ja lauantaina, sekä nuorisoteatteriryhmien esityskatselmuksesta lauantaina ja sunnuntaina. 

Esityskatselmuksia seuraa kolmesta teatterin ammattilaisesta koostuva katselmusraati. Katselmuksessa esiintyneet ryhmät saavat myös eteenpäin ohjaavaa palautetta katselmusraadilta. Vuoden 2024 katselmusraati julkistetaan kolmessa osassa. Ensimmäisenä esittelyssä on teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja Seppo Honkonen, joka uskoo positiivisen yhdessä tekemisen voimaan! Hänestä luova ja turvallinen työskentelyilmapiiri mahdollistaa freesien ja uskaliaidenkin esitysten tekemisen. Uransa aikana Seppo on työskennellyt ohjaajana mm. Kemin, Kouvolan ja Rovaniemen teattereissa, sekä Joensuun, Lappeenrannan ja Vaasan kaupunginteattereissa. 

‘’ Odotan mukavaa festaripöhinää. Toivon näkeväni ajankohtaisia ja tekijöilleen tärkeitä aiheita rohkeasti käsiteltyinä. Yhdessä tekemistä ja kokemista!’’ 

Haku katselmukseen on käynnissä 18.2.2024 asti

Esityskatselmukseen voi hakea teatteriryhmät, joissa 2/3 on 13-20-vuotiaita, loput ryhmäläiset voivat olla kohdeiän ali tai yli. Katselmukseen haetaan täyttämällä hakemuslomake ja liittämällä hakemukseen video esityksestä. Hakuvaiheessa esityksen ei tarvitse olla valmis tai lopullisessa kestossaan, mutta kokonaisuus tulee pystyä hahmottamaan videolta ja lopullisen keston tulee olla alle 60 minuuttia. 

Hakemusten perusteella nuorista koostuva RamppiRaati valitsee ryhmät esiintymään katselmukseen Kankaanpäähän 19.-21.4.2024.  

1 2 3 6