Archive
Monthly Archives: huhtikuu 2022

RAMPPIKUUME-kiertopysti Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissille

RAMPPIKUUME – Valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät 22. – 24.4.2022 keräsi viikonloppuna Kankaanpäähän reilu sata 13 – 20 -vuotiasta teatterintekijää ja heidän ohjaajiaan sekä lisäksi paikallisia talkoolaisia ja henkilökuntaa ympäri Suomen. 25-vuotisjuhlavuotta viettänyt tapahtuma järjestettiin livenä Kankaanpäässä kahden virtuaalifestivaalin jälkeen.  

Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi (kuva: Samuel Merimaa)

Ramppikuumeen esityskatselmukseen osallistui yhteensä seitsemän esiraadin valitsemaa esitystä. Esityksiä oli mahdollista seurata myös etänä, ja ne keräsivät Youtuben yhteensä kautta satoja katselukertoja. Tapahtumassa nuoret myös kouluttautuivat teatterialan työpajoissa ammattilaisten ohjauksessa.  

Tapahtuman avajaisissa kuultiin tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen tervehdys. Tervehdyksessä Kurvinen korosti harrastustoiminnan ja taiteen merkitystä nuorille ja iloitsi mahdollisuudesta järjestää Ramppikuume jälleen kasvotusten. 

Katselmuksessa jaettiin Ramppikuume-kiertopysti sekä stipendejä ja kunniakirjoja. Ramppikuumeen kiertopystin ja 1000 euron stipendin sai Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi esityksellään ”Elämänlangalla – tarinoita käännekohdista”. Raati arvosti erityisesti konseptia, jossa ryhmän jäsenet sekä ohjaavat, käsikirjoittavat, näyttelevät, tekevät tekniikkaa ja säveltävät.  

Raadin jäseninä olivat näyttelijä ja käsikirjoittaja Anna Ackerman, näyttelijä Antti Laukkarinen sekä käsikirjoittaja ja ohjaaja Tuomo Rämö.  

RAMPPIKUUMEEN tuottavat Suomen Nuorisoseurat ry, Kankaanpään kaupunki ja Kankaanpään Nuorisoseura ry. Stipendit lahjoittivat Suomen Nuorisoseurat ry, Kankaanpään kaupunki sekä Pohjois-Satakunnan Leader.  

JAETUT STIPENDIT JA KUNNIAMAININNAT 

Ramppikuume-kiertopysti ja 1000 euron stipendi: Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi: Elämänlangalla – tarinoita käännekohdista.  

Muita stipendejä saivat näyttelijäntyöstä Pinja Antikainen/Teatteri Lark, Roni Pukkila/Teatteri Ulpu, Onni Lehto/Nutturlan Makasiiniteatteri ja Soila-Maria Lehtonen/Teatteri Elokuu; taiteellisesta ja korkeatasoisesta esityksestä Vanhurskaiden uni/Teatteri Lark ja Kellopeliappelsiini/Teatteri Elokuu;  
rohkeasta ja herkästä läsnäolosta Sumu/Teatteri Jakkara

Kunniamaininnan saivat sovituksesta ja ohjauksesta Elian Seppälä/Teatteri Elokuu ja Altti Kiuru/Teatteri Lark; riemastuttavasta ja revittelevästä roolityöskentelystä Nutturlan Makasiiniteatteri; persoonallisesta ja vaikuttavasta ensembletyöskentelystä Teatteri Ulpu; huikeasta musiikista Sammon keskuslukio.  

RAMPPIKUUME – Valtakunnalliset Nuorisoteatteripäivät tulevana viikonloppuna Kankaanpäässä

25-vuotisjuhlavuotta viettävä tapahtuma järjestetään kahden virtuaalisen festivaalin jälkeen tuttuun tapaan Kankaanpäässä 22.-24.4.2022. Tapahtuman avaa tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen.

RAMPPIKUUME – Valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät tuo Kankaanpäähän reilu sata 13-20 -vuotiasta nuorta ohjaajineen viettämään tiivistä teatteriviikonloppua koulutuksen ja katselmuksen merkeissä. Koulutustyöpajoja järjestetään kahdeksan ja viikonlopun aikana nuoret tutustuvat muun muassa improvisaatioon, äänenkäyttöön, lyhytelokuvaan ja teatterikampauksiin.

Tämän vuoden katselmukseen valittiin seitsemän esitystä. Ympäri Suomea saapuvat ryhmät esiintyvät Pohjanlinnan koulun Kankaanpääsalissa lauantain ja sunnuntain aikana. Esityksissä käsitellään mm. yhdenvertaisuutta, menetystä ja nuorten arkea. Mukana on myös vauhdikas satunäytelmä!

Nuorisoteatterikatselmus alkaa lauantaina 23.4. klo 13.30 avajaisilla, joissa tapahtuman avaa tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen.

Katselmus päättyy sunnuntaina 24.4. tilaisuuteen, jossa jaetaan Ramppikuumeen kiertopysti sekä stipendejä ja kunniakirjoja. Esitykset katsoo ja antaa palautetta katselmusraati, jonka muodostavat näyttelijä ja käsikirjoittaja Anna Ackerman, näyttelijä Antti Laukkarinen sekä teatteriohjaaja ja käsikirjoittaja Tuomo Rämö.

Esitykset ovat yleisölle avoimia. Esityksiin voi ostaa 5 € lippuja tapahtumapaikalta Kankaanpääsalista, joka sijaitsee Pohjanlinnan koululla (Kangasmoisionkatu 1).

Esityksiä ja muuta ohjelmaa on mahdollista seurata myös etänä kotoa käsin. Tapahtuman ohjelma on tutustuttavissa osoitteessa: http://www.ramppikuume.net/ohjelma